Valmentaa kuin nainen - tehdäänkö työtä lajin eteen sydämellä vai jollain muulla elimellä?

Valmentaa kuin nainen -kampanjaa käsiteltiin thainyrkkeilyliiton valmennuswebinaarissa, jossa ajatuksia vaihdettiin pienryhmissä. Keskustelu ja kampanja innoitti minua kirjoittamaan ajatuksistani kamppailumaailman tasa-arvosta.

Suomen Valmentajien hankkeen idea on siis ohjata naisia valmennuspolulle urheilu-uran jälkeen. Samoin tarkoitus on tukea treeninvetäjiä etenemään valmentajiksi ja muutenkin rohkaista naisia toimimaan lajin parissa. 

Aika moni kamppaileva nainen katoaa ympyröistä oman kisauransa jälkeen. Samalla katoaa monenlaista osaamista, näkökulmia ja tietotaitoa, joka olisi lajin kehittymiselle hyväksi. Vanhat urautuneet mallit säilyvät helpommin kun sukupuolirakenne on vinoutunut. Samalla rakenne heijastuu myös tulevaisuuteen, kun lajin parissa toimiminen ei näy luonnollisena vaihtoehtona tytöille. 

Maajoukkueleirillä mukana. Girlpower from Karkkila! 

Kokemukseni mukaan nainen valmentajana on vielä erikoisuus. Ja kokemukseni pohjaa siis kahden kamppailulajin harjoittamiseen. Olen kuulunut sekä nyrkkeilyn että thainyrkkeilyn maajoukkueisiin ja saanut nähdä läheltä molempien lajien toimintaa. Se että toimii mukana kahdessa lajissa antaa hienon kurkistusikkunan lajikuplien ulkopuolelle.

Thainyrkkeilyssä Heli Salapuro on seurani päävalmentaja ja ystäväni. Hän on ainoa oman seuran perustanut ja sitä eteenpäin luotsaava nainen, jonka thainyrkkeilypiireissä tiedän. Nyrkkeilyssä Maarit Teuronen on ainoa valmentava nainen, jonka tiedän. Tosin nyrkkeily onkin viimeinen olympialaji, jossa naiset pääsivät mukaan kesäolympialaisiin. Naiset ottelivat olympiamitaleista ensimmäisen kerran vasta vuonna 2012, silloinkin vain muutamassa sarjassa. Tätä vasten on varmasti helppo ymmärtää, että tasa-arvotyötä riittää tehtäväksi. 

Tässä muutamia esimerkkejä, joita olen kuullut miespuolisten nyrkkeilyvalmentajien suusta ihan hiljattain. ”Ei minulla ole mitään naisnyrkkeilyä vastaan, se on vain eri laji.” ”Väistit ihan hyvin naiseksi.” ”Miehet menevät kehään, naiset voivat sparrata lattialla.” Yhtä lailla vanhahtavia voivat olla ottelujärjestykset, puhumattakaan otteluilloista, joissa on se yksi kiintiömatsi naisille. Suomessa on paljon kilpailevia naisia ja kansainväliset mitaliodotukset lepäävät tällä hetkellä naisten harteilla. Mutta se ei ole vielä puhaltanut pölyjä nyrkkeilyjääristä.

Kamppailulajien parissa voi toimia monella tapaa.

Thainyrkkeilyssä ilmapiiri on nykyaikaisempi, vaikka sielläkin on sama ongelma eli naisia on valmentajina ja toimitsijoina vähän. Naisten arvostelu ei thainyrkkeilyn puolella ole niin suorasuokaista kuin nyrkkeilyssä, koska laji toimijoineen on nyrkkeilyä nuorempi ja lajista puuttuvat eläkeläiset, joille sukupuoliroolit ovat kiveen hakattuja. Mutta rakenteet näkyvät yhä taustalla. Keskustelin esimerkiksi erään valmentajan kanssa, joka epäili valmennustiimin osaamista, koska valmentajien omien ottelijoiden kansainväliset meriitit eivät olleet kovin kummoisia. Paitsi naisissa. 

Tähän ajatteluun olen törmännyt useasti aiemminkin. Oli aika, kun thainyrkkeily oli länsimaissa nuori laji ja meriitit saattoi saada helpommalla, oli kyse sitten miehistä tai naisista. Toki naisten puolella kamppailulajien kehitys on miehiin verrattuna nuorta. Silti kukaan ei enää kansainvälisissä kisoissa saa mitään lahjaksi. Yhtä lailla nillittää voi siitä, että jossain sarjoissa on vähemmän tai enemmän porukkaa tai verrata vaikka ihan toiseen lajiin, jossa on vielä enemmän väkeä jahtaamassa mitaleita. Mutta tällainen keskustelu ei ole kovin rakentavaa.

Hehkeät leidit sparrin jälkeen.

Sekä thainyrkkeilyliitto, että nyrkkeilyliitto ovat mukana Valmentaa kuin nainen -hankkeessa. Thainyrkkeilyliiton puolesta kampanjasta on tiedotettu ja minutkin on kutsuttu mukaan naisvalmentajien Facebook-ryhmään. Eikä ryhmään päästäkseen tarvitse olla valmentaja, vaan riittää että aihe ja toimijuus oman lajin parissa ylipäänsä kiinnostaa. Nyrkkeilyliiton puolelta en ole kuullut kampanjasta mitään. 

En usko, että naisten saaminen lajin pariin vaatii kummoisia hokkuspokkus-temppuja. Ehkä naiset saisi pysymään lajin parissa esimerkkien avulla, pyytämällä heitä mukaan toimintaan, osoittamalla arvostusta ja sitouttamalla mukaan jo ottelijuuden aikana. Se oma toimijuus voi olla valmennusta, tuomarointia tai lajin kehittämistyötä ylipäänsä. Jotta naisia saadaan mukaan, tarvitaan miesten apua. Thainyrkkeilyliitossa Valmentaa kuin nainen -hankkeen avausta on helpottanut se, että valmennustiimin jäsen ja lajipiireissä arvostettu valmentaja Petri Martinez on puhunut kampanjasta. On myös hienoa, että teemaa on kuljetettu mukana valmennusta koskevassa webinaarissa. Eli kampanjan alkuun saattaminen tarvitsee uskottavan miehen taustatuen.  

Joillain saleilla naisia pidetään myös häkeissä.

Yli 80 ottelua nyrkkeilyssä ja thainyrkkeilyssä, maajoukkue-edustuksia, ammattilaisotteluita, treenileirejä niin Suomessa kuin ulkomailla. Hiljaista tietoa on kyllä karttunut, mutta en ole koskaan ollut suuna päänä neuvomassa ketään tai tuomassa esiin omaa osaamistani. Olen silti ollut otettu, kun minua on johonkin pyydetty. Olen erittäin iloinen siitä, että Tampereen Voimailuseuran sihteeri Anna Laukkanen pyysi minut aikoinaan Tammer Turnauksen mediavastaavaksi. Työ on ollut hyvin opettavaista ja antanut mahdollisuuden toimia lajin parissa muuta osaamistani hyödyntäen. Kivaa oli sekin, kun Miika Forsström pyysi minua kommentaattoriksi GeeBee-turnauksen finaalilähetykseen. Mukavalta tuntui, kun Juuan nyrkkeilyvalmentajani Jarmo Tolvanen pyysi minua viime kesänä vetämään nyrkkeilyleirin naisille. Monilla nyrkkeilyleireillä olen minäkin ollut, mutta koskaan vetäjä ei ole ollut nainen. Hauskaa tässä on se, että Jarmo on aikoinaan kieltänyt naisilta nyrkkeilyharrastuksen Juuassa. Mutta modernina miehenä hän on kääntänyt takkinsa asiassa. 

Tasa-arvoon liittyvät rakenteet ovat meissä niin syvällä, että harva osaa niitä edes kyseenalaistaa. Mutta jos näitä asioita ei ota huomioon voi syntyä sukupuolten tai sukupolvien välisiä kuiluja ja väärinymmärryksiä. Osa vanhan liiton valmentajista jupisee, kun ei nykyajan tissiposkille saa sanoa pahasti. Sitten ihmetellään, kun neuvot tai jutut eivät kiinnosta. 

Itse en pahastu tahattomista tasa-arvottomuuksista, koska en usko, että oikeasti kukaan vähänkin asiaa ajatteleva määrittäisi ihmisarvoa sukupuolen tai muun ulkoisen asian pohjalta. Asenne ratkaisee enemmän kuin yksittäiset puheet. En itsekään jaksa olla aina korrekti, mutta sen verran koitan katsoa, että missä seurassa mitäkin puhun. Niin kutsutut pukukoppipuheet ovat ihan ok, kun ne pysyvät pukukopissa. 

Naisten leirillä Juuassa pidettiin yllä hyvää meininkiä.

Thainyrkkeilyssä edustan Karkkilan Sisu Thaiboxing Clubia, koska suunnittelin nyrkkeilyvuosien jälkeen paluuta thainyrkkeilykehiin samaan aikaan, kun ystäväni ja entinen seuratoverini Heli suunnitteli oman seuran perustamista. Seuran, jossa työtä tehtäisiin ihmisiä kunnioittaen ja arvostaen. Ilmapiirissä, joka mahdollistaa sen, että jokainen voi olla oma itsensä eikä hyviä tai huonoja tunteita tarvitse piilotella.

On nimittäin helvetin raskasta esittää jotain mitä ei ole. Itse kärsin aikanani reppanan leimasta ihan vain siksi, että en ole itsestäni meteliä pitävä möykkääjä. Tietynlainen uho kuuluu historiarasitteena kamppailulajeihin, mutta se ei tarkoita sitä etteikö muunkinlaiset persoonat voi lajissa menestyä. Avarakatseisuus voi nostaa myös lajien imagoa hälventämällä ennakkoluuloja tyhjäpäisistä oman elämänsä sankareista. 

 Lauran ja Niinan kanssa Petroskoissa. 

Nyrkkeilyssä naisten keskinäinen sparrikulttuuri on aivan mahtavaa. Mihin vaan meneekin, niin rukkaset heiluvat ja vastaanotto on lämmin. Olen pikkuhiljaa alkanut verkostoitumaan lajin parissa olevien naisten kanssa. Tämä on alkanut käytännön tarpeesta. Oman nyrkkeilyni jatkumisen kannalta oli elintärkeää saada ympärilleni kovatasoisia treeni- ja sparrikavereita. Rakkaat nyrkkimuijat eli Marjut Lausti ja Satu Lehtonen lyövät armotta, mutta myös kannustavat. Ja sitä me juuri tarvitsemme. Ystävällisiä sanoja, kykyä kehua toista, vaikka olisikin tullut osuma omaan päähän. Tätä mentaliteettia olen halunnut viedä sinne, missä ikinä olenkin liikkunut. Esimerkiksi Juukaan, jossa olen harjoitellut silloin kun työskentelin Pohjois-Karjalassa. Kamppailutoimintaa tukeaksemme perustimme hiljattain yhdessä Jarmo Tolvasen ja Juuan sparrikaverini ja ystäväni Elina Agosen kanssa yhdistyksen nimeltä Kehäkaverit. Ajatus kamppailulajien tukemisesta erilaisilla leireillä ja tapahtumilla laajeni, kun Kehäkaverit otti vastuun myös paikallisen nyrkkeilyseuran toiminnasta. 

Kehäkaverit perustettiin alkuvuodesta.

Urheilu on tuonut elämääni hienoja hetkiä ja hyviä ihmisiä. Olen hyvin onnellisessa asemassa: ympärilläni on ihmisiä, joiden kanssa rakennan uraani yhteistyöllä. Thainyrkkeilyvalmentajani Jani Seppälän kanssa keskustelu on hyvin olennainen osa valmennussuhdettamme. Nyrkkeilytallini Steelring taas on suhtautunut hyvin ennakkoluulottomasti naisten ottamiseen talliin, vaikka naiset eivät ole vielä yhtä rahakkaita satsauksia kuin miesottelijat. Naisille on myös vaikeampi löytää vastuksia, koska ilmeisesti taksikuskeissakin on vähemmän naisia ;) 

Ympärilläni on siis tukea, mutta minulla on täysi itsemääräämisoikeus, joka tuo treenaamiseen vapauden tunteen. Samalla se ruokkii sisäistä motivaatiota, kun ei tarvitse epäillä ketä varten tätä tekee.

Keskinäinen kunnioitus on valmennuksen perusta.

Tähän pisteeseen pääseminen on vaatinut myös omien rajojen piirtämistä. Valitettavasti olen kohdannut myös sellaisia valmentajia, joille valmentaminen on ennemmin egonkasvatusprojekti. Olipa sellainenkin tapaus, jossa eräs mies halusi auttaa minua nyrkkeilyssä ja luulin hänen tekevän sen, koska laji on hänelle sydämen asia. Muutaman treenikerran jälkeen kävi ilmi, että se olikin ihan toinen elin, jolla hän yhteistyötämme ajatteli. 

Mutta miksi tarvitsemme tällaisia kampanjoita ja miksi naisten ylipäänsä pitäisi valmentaa? Ensinnäkin valmentaminen ei liity siihen, mitä kunkin haarovälissä on, mutta kiintiöt ovat keino edesauttaa tasa-arvon toteutumista ja lajin uudistumista. Mitä enemmän erilaisia näkökulmia, avointa keskustelua ja salliva ilmapiiri, sitä paremmat mahdollisuudet lajilla on kehittyä. 

Itse en pidä empatiakykyä tai tunneälyä sukupuolisidonnaisena asiana, mutta sanotaan, että naiset voisivat tuoda valmentamiseen lisää näitä valmentajalle erittäin tärkeitä taitoja. Toki ilmapiirillä on tässäkin paljon merkitystä. Jos lajikulttuuri esimerkiksi väheksyy tunnetaitoja tai henkistä valmennusta, vaatii valmentajalta aika paljon rohkeutta tehdä omannäköistä työtä. Patriarkaalisessa lajikulttuurissa voi myös olla hankala tuoda esiin hyväksikäyttöön, sukupuoliseen tai jopa seksuaaliseen häirintään liittyviä asioita. 

Tässä muutamia syitä siihen, miksi Valmentaa kuin nainen -kampanjan olisi syytä olla muutakin kuin logo nettisivun nurkassa.

- Lotta Loikkanen

Helsingin Tarmolla sparraamassa.