keskiviikko 11. heinäkuuta 2018

Huuhaa- ja tappeluretki Thaimaahan

Olen käynyt Thaimaassa ensimmäisen kerran vuodenvaihteessa, jolloin lähdin reissuun vähän puolivahingossa viikon varoitusajalla. Tietysti matkailun ensikertalaisena ja yksin. Olin aina väittänyt, ettei matkustelu kiinnosta minua, mutta jos johonkin olisi lähdettävä, niin kohteena olisi Thaimaa. Perusteina huhut paikallisista ja kulttuurista, buddhalaisuus sekä tietysti kamppailulajien asema.

Niinpä sitä päädyttiin sinne, niiden huhujensa mukaisesti aivan ihanien ihmisten joukkoon. Siellä taisin ensimmäistä kertaa elämässäni todella hiljentää tahtia ja hellittää ainaisesta suorittamisesta! Kävin myös treenaamassa paikallisilla saleilla ja vaikka oli tarkoitus kiertää monta eri salia, vietin valtaosan ajasta samassa paikassa, koska siellä oli niin kodikas ja lämmin tunnelma sekä älyttömän kovaa, mutta hauskaa treeniä. Se tuntui kodilta!

Miten potkunyrkkeilijä sitten pärjää muay thai -saleilla? No ihan hyvin. Siellä lyödään ja potkitaan ja sitä varten siellä on niitä koutseja, että ne opettaa. Ei sitä toki potkunyrkkeilypuolelle saanut samalla tavalla kotiin tuomisia, koska pääasiassa minulle uutena juttuna hiottiin paljon kyynärpäitä. Mutta kivaa se oli, todellakin!

Lennot takaisin Thaimaahan ostin vuoden alussa hyvin pian Suomeen palattuani.

Arjen hektisyyden ja kuormituksen sekä kamppailulajien vastapainona olen reilun pari vuotta harjoitellut esimerkiksi meditointia ja joogaa. Kutsun näitä kaikella rakkaudella huuhaa-jutuiksi, koska sellaisena harmillisen moni niitä edelleen pitää, mutta itse olen saanut niistä valtavan suuren avun elämänhallintaan henkisesti ja fyysisesti.

Tulevalla retkelläni Thaimaassa vietän matkan alkupuolella kuusi päivää joogan ja meditoinnin parissa ja lopun kolme viikkoa kalenterissa on - pelkkää tyhjää?! Raivarimuija kiskaisee rinkan selkään, lenkkarit jalkaan ja katsoo mihin päätyy! Olen siis tällekin retkelle lähdössä yksin ja toisin kuin viimeksi, ilman kiinteää tukikohdetta. Viimeksi majoitun lähellä Pattayaa tuttavani asunnossa, mutta nyt suuntaan alkuun Phuketin kautta Koh Yao Noin saarelle huuhailemaan ja sieltä sitten minne sattuu jalat ja mieli viemään.

Kevät oli opiskelun ja siihen liittyvien työharjoitteluiden, palkkatöiden, peruskurssin ja kuntonyrkkeilyn ohjaamisen, omien treenien, koirien ja muiden hommien takia aivan liian hektinen ja kuormittava. Loppukeväästä olin pahan ylirasitustilan kynnyksellä ja siitä johtuen en ole juurikaan treenannut viimeiseen kahteen kuukauteen. Ehdinkin jo paristot tyhjänä marisemaan, että Thaimaassa en todellakaan mene treenaamaan.

Nyt on palauteltu voimavaroja ja maailma kirkastuu varsin kovaa vauhtia myös treenaamisen osalta. Viime viikolla sparrattiin muutama erä hauskaa, helppoa ja kivaa - ja vaikka se tuntui kohtalaisen pahalta fyysisesti, niin korvien väliin se iski kuin tuhat volttia! Minä kuulun lajin pariin yhtä täydellisesti kuin sparrikaverini nyrkki nenääni! Pitkästä aikaa oli tunne, että olen todella oma itseni ja takaisin siellä, missä minun kuuluukin olla - nyrkin ja kehäköysien välissä. ;)

Niinpä rinkkaan mahdutettiin mukaan minun ehdottomasti eniten lempparit shortsit sekä hanskat. ♥ Thaimaassa pääsee kyllä treenaamaan myös salien lainavarusteilla, joten omat varusteet eivät ole välttämättömiä. Mutta omat hanskat on aina omat hanskat, siitä en pääse yli enkä ympäri! Näillä mussukoilla on lyöty niin maan pirun paljon ja kovaa ja ne sopivat käteeni täydellisesti, joten ne haluan ehdottomasti mukaan tälle aivan varmasti tähänastisen elämäni siisteimmälle retkelle!

Katsotaan mitä henkisiä ja fyysisiä oppeja saadaan tuotavaksi arkeen ja treeniin! Tänään lähdetään ja elokuun toisella viikolla palataan!

Hiiohoi - Konna Goes Thailand!

♥: Konna