lauantai 10. marraskuuta 2018

Kisaura korkattu: Miltä nyt tuntuu?

Itkettää, oksettaa, käsiä tärisyttää, ei saa syötyä ja on vaikea hengittää. Kun kaiken tuon ottaa samaan aikaan, tulee pohdittua pariin kertaan, onko tässä mitään järkeä ja miksi näin tekee itselleen? Ihan vapaaehtoisesti. Mutta siltä se tuntui viime lauantaina, kun heräsin kisahistoriani toiseen ottelupäivääni. Jännitti aivan tolkuttoman paljon ja Googlailin siinä jo muita harrastuksia, kuten satubalettia ja vesijuoksua sekä katselin äkkilähtöjä takaisin Thaimaahan.

Lokakuun alussa iskin ensimmäisen otteluni Espoon Fairtex Openissa 6.10. ottaen 3-0 voiton NBSA:n Cia de Haasista ja kirmasin kisapaikalta omin jaloin ja suoralla nenällä tukka hulmuten lentokentälle, josta suuntana oli parin viikon Thaimaan retki. Espoossa en osannut juurikaan jännittää, se vaan jotenkin meni omalla painollaan Thaimaan huuruisessa usvassa.

Toista se oli Helsinki Openin kanssa, johon en itse Thaimaan seikkailuni takia alunperin edes ajatellut osallistuvani. Valmennuskaksikko oli kuitenkin sitä mieltä, että ihan hyvin voitaisiin lähteä sinnekin rymistelemään ja jossain hyvän fiiliksen puuskassa olinkin yhtäkkiä samoilla linjoilla. Turpaanhan siinä vain saa, jos huonosti menee, pikkujuttu! Todellisuudessa luottamussuhde valmentajiini Jann Rantaan ja Teemu Sivéniin on niin kova, että luotan heidän näkemykseensä omasta kunto- ja taitotasostani. Luotan, että nämä tätä lajin parissa sekoiluani monta vuotta läheltä seuranneet ihmiskainalosauvat eivät laittaisi minua täysin mahdottomaan tilanteeseen.

Kisoja edeltävä aika on valmennuksen osalta tarkkaan aikataulutettua ja kisaryhmä noudattaa annettua päiväkohtaista harjoitusohjelmaa. Tai siis noudattaa silloin, jos ei satu olemaan Thaimaassa. (P.s. En suosittele. Ihan tosi. Ei keskellä kisakautta.) Itse olen hyvin vahvasti tunneihminen, joten koen äärimmäisen tärkeänä vahvan luottamuksellisen ja turvallisen suhteen valmentajiini sekä sen lisäksi meillä hyvin tiivis ja lämminhenkinen ilmapiiri vallitsee ihan erityisellä tavalla myös pienessä kisaryhmässä kilpailijoidemme välillä. Siellä pistetään jakoon ilot, surut, pelot ja riemut.

Kisajännityksen äärellä kakoessani olen itse kokenut kaikista tärkeimmiksi kommentit, jotka eivät pidä voittamista itsestäänselvänä, vaan kertovat, että tärkeintä on tehdä parhaansa, lopputuloksesta viis. On lohdullista tietää, että tukiverkosto ottaa kyllä kopin, jos menee homma ihan reisille. Koska näissä hommissa joskus käy niin. Paniikissa takahamapita yhteen purien kysyin koutsilta, että entäs jos mä häviän? Vastaus oli iloisen yksiselitteinen: "No sitten sä häviät. Ei se ole sen kummempaa." Ja lopulta nyt kolmesta ottelustani ylivoimaisesti paras fiilis jäi siitä, jossa sain eniten turpaani ja hävisin. Että se siitä häviämisen pelosta.

Hieman ennen ensimmäisiä kisojani Fairtex Openissa sain uunituoreet TopTenin kisasuojat käyttööni. Koeajoin kyseiset suojat kotioloissa ja meinasin ratketa riemusta, koska näin hyvin paikallaan pysyviä ja kevyitä suojia en ollut koskaan ennen käyttänyt. Suojat pysyivät koivessa kiinni kuin liimattuna ja se jos mikä on häiriöherkälle äärimmäisen tärkeää. Ja samaa mieltä olen edelleen molempien kisojen jälkeen. Saa keskittyä täysillä riehumiseen, kun suojat istuvat omaan jalkaani kuin valettu eivätkä liiku mihinkään.

Kuva: Sini Tertsonen

Ei muutenkaan ole hyvän tiimin voittanutta. Saa itse keskittyä kaikkeen olennaiseen (kuten siihen jännittämiseen), kun muut siinä ympärillä hoitavat kaiken heidän hoidettavissaan olevan ottelijan puolesta. Laukun pakkaan edelleen kotona itse, mutta siihenkin on valmentajalta saatu tarkistuslista, että kaikki tarpeellinen on varmasti mukana. Budolandin väki on huolehtinut varuste- ja vaatetilanteeni viimeisen päälle edustavaksi, hierojani pitää tyhjää tilaa kalenterissaan kisoja edeltävänä päivänä mahdollisten akuuttien ongelmien varalta, paras ystäväni letittää hiukseni (ja jännittää ainakin kolminkertaisesti niin paljon kuin minä), yleisössä on tuttuja naamoja kymmenittäin ja tsemppiviestejä satelee puhelimeen.

Hiukset kurissa ja kypärä päässä, viimesen päälle kulman kanssa sävy sävyyn olevissa vaatteissa ja varusteissa tuntuu hyvältä seistä valmentajiensa välissä odottamassa pääsyä kehään. Silloin ei enää jännitä. Siinä kohti on enää myöhäistä muuttaa mitään tai tehdä toisin, nyt vaan mennään ja katsotaan mihin nämä rahkeet riittävät. Kehään, tuomari tarkistaa varusteet, hanskat käteen, keskelle iskemään vastustajan kanssa hanskat yhteen, yläfemmat koutseille ja sitten vaan menoksi.

Helsinki Openissa 3.11.2018 otin ensin voiton EKH:n Minna Kivisestä kisojen ensimmäisessä matsissa ja päivän viimeisessä ottelussa sain kyytiä VKK:n Mirjam Hänniseltä. Päivän toisesta rymistelystä otettiin Tuusulaan hopeaa, mutta kuten sanottua, niin hyvä fiilis ei ole ikinä ollut mistään koskaan ikinä ever. Väänsin loppuun asti sen minkä pystyin ja tappiosta huolimatta olin ihan valtavan iloinen suorituksestani ja ihan ylipäänsä koko päivästä. Kestin kovia osumia niin henkisesti kuin fyysisesti, en luovuttanut tai pelännyt.


Onko se nyt sitten todella sen kaiken jännittämisen arvoista? Kyllä se taitaa olla. Ei vastaavia fiiliksiä ole tullut vielä mistään muualta, kuin kehästä. Pistää itsensä toimimaan kaikkia elossa säilymisen vaistoja vastaan ja pakottaa toimimaan myös sen jälkeen, kun ihan kaikki voimat tuntuvat kaikonneen. Ihmiskeho ja -mieli pystyvät käsittämättömiin asioihin enkä malta odottaa, että niitä päästään haastamaan lisää!

Sillä tavalla on tultu aika pitkä matka, kun siirryttyäni TFC:lle vajaa kolme vuotta sitten en halunnut edes sparrata, koska pelkäsin osumia niin paljon. Että kyllä hyvä tiimi tekee mittavien pelkojenkin kanssa painivalle ihmiselle varsinaisia ihmeitä!

Kohti uusia taistoja!

♥: Konna

Kuva: Johanna Lisko

torstai 1. marraskuuta 2018


Lokakuun saldona kaksi lajia ja 13 kehäerää – ja hei muistakaa suojaus!

Syksy on käynnistynyt kisojen osalta hyvin. Lokakuun alussa nyrkkeilytallini Steelring järjesti Joensuussa hyvin katsojia vetäneen nyrkkeilyillan. Ensimmäinen kahdeksaneräinen ammattilaisnyrkkeilyotteluni meni nappiin, vaikka hieman jännitin miltä tuntuu hypätä nelieräisistä suoraan kahdeksaan erään. Jännitys oli turhaa, ja ottelun jälkeen päätin, että paluuta lyhyempiin otteluihin ei nyrkkeilyn puolella ole. Hyvä kunto on vahvuuteni, miksi en siis hyödyntäisi sitä. Pidemmän ottelun alla myös mieleni oli rauhallinen, kun kaikkea osaamista ei tarvinnut tuutata heti ensimmäiseen erään. Ottelusta Slovakian Claudia Ferenzin kanssa tulikin varsin veikeä kahden kehäketun kohtaaminen. 

Uudet shortsit päällä kelpasi tarjoilla nyrkkiä. Kuva: Riika Lantto

Lokakuun lopulla osallistuin Girls Empire thainyrkkeilykisoihin Ruotsissa. Oli hienoa saada olla mukana ainoastaan naisten ja tyttöjen otteluita sisältäneellä kortilla. Viisieräinen ottelu meni samalla veikeän voittoisalla linjalla kuin nyrkkeilyottelukin, ja nautin suunnattomasti kehässä olemisesta.

Lämmittelyt pukuhuoneessa valmentaja Jani Seppälän kanssa. Toptenin superkevyet potkutyynyt kulkivat mukana Ruotsissa.

Kahden kamppailulajin harrastaminen vaatii sitä, että välillä keskityn enemmän toiseen. Juuri vaihtelu tekee harjoittelusta mielekästä. Joskus minulta kysytään, eikö mieleni tee potkaista kaveria nyrkkeilykehässä, mutta ei niin käy. Nyrkkeily ja thainyrkkeily ovat minulle kaksi eri asiaa, vaikka kumpikin on muovannut ottelijaolemustani ja kehätyöskentelyä kummassakin lajissa. Nyrkkeily on opettanut liikkumista ja lyöntien blokkailua, mikä on avuksi thainyrkkeilykehässä. Thainyrkkeilyn lähiottelu taas on tehnyt nyrkkeilyn sidontatilanteista helpompia sekä opettanut tasapainoa ja kehonhallintaa. Thainyrkkeilystä olen myös omaksunut asenteen, jossa avarilyöntiä tai selän puolelle tullutta hipaisua ei tarvitse nillittää. Ja mikä tärkeintä kumpikin laji haastaa reaktioitani. 

Nyrkkeily ja thainyrkkeily ovat molemmat yhtä tärkeä osa kamppailijaidentiteettiäni.

Kehässä kuulen usein huudon, muista suojaus! Se on ihan pätevä neuvo, jonka usein muistaa juuri silloin, kun joku lyö oikein lujaa. Mutta esimerkiksi treeneissä itsensä suojaaminen saattaa unohtua. Ja nyt tarkoitan asianmukaisia suojavarusteita. Mitä pidempään haluan otella ja harrastaa, sitä tärkeämpää on välttää turhia kolhuja. Ja tällä kropalla pitää liikkua vielä kisauran jälkeenkin.

Useamman kamppailulajin toimijana olen iloinen, että olen löytänyt varustemerkin, josta saa laadukkaat ja siistin näköiset vermeet kaikkeen. Monenlaista ja merkkistä hanskaa (jopa rukkasta)olen pitänyt kädessä, mutta amatöörinyrkkeilyaikoina alkanut ihastus Toptenin hanskoihin on ja pitää. Ilahduin ikihyviksi, kun minulle vuosi sitten selvisi että Topten valmistaa myös säärisuojia. Monesti säärisuojat ovat aika köykäisiä ja joskus näkeekin ottelijoiden pitävän alla kisasuojia ja päällä treenisuojia. Etenkin suojattoman thainyrkkeilymatsin jälkeen voi kestää kauan, että säärien kolhut paranevat. Silloin treeniin kaipaa kunnon suojia. Toptenin paksuissa säärisuojissa on myös se hyvä puoli, että niitä ei saa potkittua littanaksi millään. Sijoitus on siis pitkäikäinen. 

Treenin jälkeen pikku venyttelyt.

Näin Roosanauhakampanjan jälkimainingeissa haluan muistuttaa kamppailevia naisia yhdestä tärkeästä asiasta: suojatkaa myös rinnat. Thainyrkkeilyssä omani ovat vuosia saaneet osumia, kun olen yrittänyt väistää kiertopotkuja, niihin on tärähtänyt pysäreitä ja kiinniottamiani potkuja. Markkinoilla olleet naisten rinta- ja alasuojat olivat pitkään niin epämukavia ettei niitä kiinnostanut käyttää. Olen monesti joutunut nousemaan kehään patjanpala pöksyissä ja soturiprinsessa Xena-nahkatötteröt ylläni. Nykyiset liivini, joihin ujutetaan muoviset kupit on niin helpot ja mukavat, että ne voisi laittaa päälle vaikka huvikseen. Onneksi maailma menee eteenpäin.

Lotta

Isot tai pienet, suojaaminen kannattaa aina. 

maanantai 17. syyskuuta 2018

Onko tappeluvälineillä väliä?

Olen tämän vuoden alusta saanut treenata Top Tenin varusteilla - enkä edelleenkään tiedä onko oikea kirjoitusasu TOP TEN, TOPTEN, Top Ten vai mikä, mutta vaihtelen kaikkia vuorotellen, niin pysyy kaikilla hyvä mieli. Tai ainakin mulla, ja sehän riittää. Muut voin uhkailla hiljaiseksi.

Anyhow! Tämän itselleni kullanarvoisen yhteistyön kynnyksellä pureskelin paniikissia rystysiäni, koska en ollut koskaan ennen edes kokeillut Top Tenin varusteita. Oli hirvittävä kiristys takaraivossa, että entä jos en pidäkään niistä? Mitä hittoa sitten teen?! En osaa valehdella ja olisi vähintään yhtä kamalaa joutua sanomaan, että kiitos, mutta ei nyt sitten kuitenkaan kiitos.

Olen käyttänyt muutaman eri merkin varusteita lyhyen kamppailu-urani aikana ja aina pitänyt niistä, joten rima oli korkealla. Sen takia oli suunnattoman huojentavaa kokea totaalinen salamarakastuminen iskettyäni tuliterää Top Teniä treeneissä tosi paikan testiin. Tässä kohti haluaisin kuitenkin nyt yhdeksän kuukauden koeajon jälkeen nostaa esille TOP TEN Vikings -nyrkkeilyhanskat.

Kyseisen hanskan malli on täysin erilainen aikaisempiin hanskoihini verrattuna. Jämäkän toppauksen ollessa sijoitettuna näissä hanskan etuosaan (eikä melko tyypilliseen tapaan hanskan leveyteen), se ensinnäkin tekee näppärämmäksi nyrkin upottamisen kaverin naamaan suojauksen välistä, sekä erityisesti suojaa kättä hirvittävän hyvin. Kyseinen hanska myös istuu omaan käteeni kuin valettu. Olen kautta linjan kärsinyt enemmän tai vähemmän rystysten kipuiluista sekä peukalo- ja rannevammoista. Tässä kohti teen samanaikaisesti aaltoja sekä koputtelen puuta, mutta näiden hanskojen myötä kipuja ja vammoja ei käsissä ole ollut.

Hyvänä päivänä lyön melkolailla kovahkosti, joten nämä mussukat on pistetty useampaan otteeseen aika koville. Enkä voisi olla tyytyväisempi! Ja vaikka kamppailulajeissa estetiikka ei ehkä olekaan se ensisijaisesti tärkein juttu, niin ei siitä haittakaan ole, että tästä mallista löytyy mun makuun tosi nätit värit.

Hanskoissa ensisijaisen tärkeää on nimenomaan turvallisuus. Siis oman käden turvallisuus, kaverin naama on ihan sivuseikka. Vaikka kyllä sitä itsekin mielummin ottaa naamariin jämäkkää hanskaa, kuin huonosta hanskasta läpi puskevaa rystystä. Sekä etenkin vaikkapa pädejä lyödessä tulee murjottua aika voimalla, eikä Vikingsien kanssa ole kertaakaan tullut ennen niin kovin tuttuja vihlomisia ranteissa. Ja se jos mikä on ihan älytön plussa!

Turvallisuuden lisäksi on tietysti mukavuus ja edelleenkin se vähäpätöisempänä pidettävä estetiikka, jonka takaa haluaisin ehdottomasti kiskaista esiin omat suosikkishortsini. Olen itse jotenkin niin kummallisen mallinen, että hyvin istuvia ja päällä edes suunnilleen hyvältä näyttäviä shortseja on ollut hankala löytää. Top Tenin potkunyrkkeilyshortsit on kuitenkin mun makuun riittävän löysät hyvällä halkiolla, joten ne laskeutuu mukavasti alas eikä niitä monien muiden omistamieni shortsien tapaan edes huomaa vaikkapa potkiessa. Ai että miten tykkään!

Kyllä, varusteissa on todella paljon eroja. Merkittäviä eroja. Ja on äärimmäisen tärkeää, että niiden laatuun kiinnittää huomiota eikä roiski menemään ihan millä sattuu. Oman ja treenikavereiden turvallisuuden vuoksi. On enemmän kuin suositeltavaa kokeilla erilaisia varusteita, jotta löytää itselleen ne just eikä melkeen parhaiten sopivat.

Ja huijasin, estetiikka on todellakin The Juttu - täytyyhän kaveria saada murjoa näyttäen itse hyvältä!

Hiiohoi!
♥: Konna


keskiviikko 22. elokuuta 2018

Light Contact potkunyrkkeily superviikonloppu tulossa 1.-2.9.2018


Potkunyrkkeilyn Light Contact -ottelumuoto on yksi kansainvälisen potkunyrkkeilyliitto WAKO:n suosituimmista ottelumuodoista. Tässä ottelumuodossa kaikki ottelut otellaan kevyellä kontaktilla, joten se sopii hyvin kaikille kamppailulajeista kiinnostuneille ja myös nuoremmille erinomaisesti.

Light Contact on meillä Suomessa vasta tekemässä tuloaan, vaikka muualla euroopassa laji on jo suosituimpia potkunyrkkeilyn muotoja. Suomalaista menestystäkin on jo silti ehditty maailmalla näkemään kun Espoon Taekwondon Antti Rintanen on edustanut lajissa Järvenpään Kehäkarhuja ja voittanut arvostetuissa Irlannin ja Unkarin World Cupeissa kultaa omassa sarjassaan.

Kuinka se sitten eroaa muista potkunyrkkeilyn ottelumuodoista


Light Contact ottelut otellaan aina tatamilla. Kontaktia on rajoitettu, joten lyönnit ja potkut eivät saa olla kovia. Tämän takia myös pisteytys suosiikin ennemmin näyttäviä teknisiä suorituksia kevyellä kontaktilla.
Tässä ottelumuodossa käytettävät varusteet ovat hyvin pitkälti samat kuin muissakin potkunyrkkeilyn ottelumuodoissa.

Light Contact superviikonloppu 1.-2.9.2018


Budoland Finland järjestää jo toistamiseen suositun Light Contact-leirin, tällä kertaa yhteistyössä Black Eagle Taekwondon kanssa.
Leirillä on mahdollista oppia huippuohjaajan johdolla sekä ottelemisen teknisiä, että taktisia osa-alueita.

Kouluttajana leirillä on Tomaz Barada (5xEM, 5xMM), Slovenianiasta.

Leirin yhteydessä järjestetään myös erikseen tuomarikoulutus, jonka vetää Sami Savo (WAKO Euroopan tuomarikomitean puheenjohtaja sekä kansainvälinen tuomarikouluttaja).

Lisäksi leirin lopuksi järjestetään kilpailut, joihin voi halutessaan osallistua jos lajipassi ja lisenssi maksut ovat kunnossa.

Lisätietoja leiristä saat alla olevasta kutsusta.





keskiviikko 11. heinäkuuta 2018

Huuhaa- ja tappeluretki Thaimaahan

Olen käynyt Thaimaassa ensimmäisen kerran vuodenvaihteessa, jolloin lähdin reissuun vähän puolivahingossa viikon varoitusajalla. Tietysti matkailun ensikertalaisena ja yksin. Olin aina väittänyt, ettei matkustelu kiinnosta minua, mutta jos johonkin olisi lähdettävä, niin kohteena olisi Thaimaa. Perusteina huhut paikallisista ja kulttuurista, buddhalaisuus sekä tietysti kamppailulajien asema.

Niinpä sitä päädyttiin sinne, niiden huhujensa mukaisesti aivan ihanien ihmisten joukkoon. Siellä taisin ensimmäistä kertaa elämässäni todella hiljentää tahtia ja hellittää ainaisesta suorittamisesta! Kävin myös treenaamassa paikallisilla saleilla ja vaikka oli tarkoitus kiertää monta eri salia, vietin valtaosan ajasta samassa paikassa, koska siellä oli niin kodikas ja lämmin tunnelma sekä älyttömän kovaa, mutta hauskaa treeniä. Se tuntui kodilta!

Miten potkunyrkkeilijä sitten pärjää muay thai -saleilla? No ihan hyvin. Siellä lyödään ja potkitaan ja sitä varten siellä on niitä koutseja, että ne opettaa. Ei sitä toki potkunyrkkeilypuolelle saanut samalla tavalla kotiin tuomisia, koska pääasiassa minulle uutena juttuna hiottiin paljon kyynärpäitä. Mutta kivaa se oli, todellakin!

Lennot takaisin Thaimaahan ostin vuoden alussa hyvin pian Suomeen palattuani.

Arjen hektisyyden ja kuormituksen sekä kamppailulajien vastapainona olen reilun pari vuotta harjoitellut esimerkiksi meditointia ja joogaa. Kutsun näitä kaikella rakkaudella huuhaa-jutuiksi, koska sellaisena harmillisen moni niitä edelleen pitää, mutta itse olen saanut niistä valtavan suuren avun elämänhallintaan henkisesti ja fyysisesti.

Tulevalla retkelläni Thaimaassa vietän matkan alkupuolella kuusi päivää joogan ja meditoinnin parissa ja lopun kolme viikkoa kalenterissa on - pelkkää tyhjää?! Raivarimuija kiskaisee rinkan selkään, lenkkarit jalkaan ja katsoo mihin päätyy! Olen siis tällekin retkelle lähdössä yksin ja toisin kuin viimeksi, ilman kiinteää tukikohdetta. Viimeksi majoitun lähellä Pattayaa tuttavani asunnossa, mutta nyt suuntaan alkuun Phuketin kautta Koh Yao Noin saarelle huuhailemaan ja sieltä sitten minne sattuu jalat ja mieli viemään.

Kevät oli opiskelun ja siihen liittyvien työharjoitteluiden, palkkatöiden, peruskurssin ja kuntonyrkkeilyn ohjaamisen, omien treenien, koirien ja muiden hommien takia aivan liian hektinen ja kuormittava. Loppukeväästä olin pahan ylirasitustilan kynnyksellä ja siitä johtuen en ole juurikaan treenannut viimeiseen kahteen kuukauteen. Ehdinkin jo paristot tyhjänä marisemaan, että Thaimaassa en todellakaan mene treenaamaan.

Nyt on palauteltu voimavaroja ja maailma kirkastuu varsin kovaa vauhtia myös treenaamisen osalta. Viime viikolla sparrattiin muutama erä hauskaa, helppoa ja kivaa - ja vaikka se tuntui kohtalaisen pahalta fyysisesti, niin korvien väliin se iski kuin tuhat volttia! Minä kuulun lajin pariin yhtä täydellisesti kuin sparrikaverini nyrkki nenääni! Pitkästä aikaa oli tunne, että olen todella oma itseni ja takaisin siellä, missä minun kuuluukin olla - nyrkin ja kehäköysien välissä. ;)

Niinpä rinkkaan mahdutettiin mukaan minun ehdottomasti eniten lempparit shortsit sekä hanskat. ♥ Thaimaassa pääsee kyllä treenaamaan myös salien lainavarusteilla, joten omat varusteet eivät ole välttämättömiä. Mutta omat hanskat on aina omat hanskat, siitä en pääse yli enkä ympäri! Näillä mussukoilla on lyöty niin maan pirun paljon ja kovaa ja ne sopivat käteeni täydellisesti, joten ne haluan ehdottomasti mukaan tälle aivan varmasti tähänastisen elämäni siisteimmälle retkelle!

Katsotaan mitä henkisiä ja fyysisiä oppeja saadaan tuotavaksi arkeen ja treeniin! Tänään lähdetään ja elokuun toisella viikolla palataan!

Hiiohoi - Konna Goes Thailand!

♥: Konna

maanantai 25. kesäkuuta 2018

Pullukasta sohvaperunasta potkunyrkkeilijäksi

Olen Jonna Räisänen, eli kavereiden kesken ihan vaan Konna. Viisi vuotta tästä taakse päin olin merkittävästi ylipainoinen ja vietin vapaa-aikani pääasiassa sohvalla kitisemässä, että kuinka on kurja olo ja pitäisi tehdä asialle jotain. Pitäisi ja pitäisi ja pitäisi.

Saman vuoden syksyllä kyllästyin itsekin ainaiseen valitukseeni ja remontoin elämäntapani varsin radikaalisti. Ruokavaliomuutoksella pudotin painoa yli kaksikymmentä kiloa ja sen myötä sain toimivamman kehon, jolloin liikuntakin alkoi houkuttelemaan. Sanon olleeni liikunnanvihaaja, vaikka se nyt ei ihan sanatarkasti pidä paikkaansa. En vaan koskaan ollut erityisen liikunnallinen tai päätynyt minkään erityisen mukaansatempaavan lajin pariin.

Uusi pystyvämpi keho oli varsin pätevä työväline lenkkeilyyn ja kuntosalille, jotka hetken aikaa olivat ihan mukavia harrastuksia. Eva Wahlströmin ihailusta oli syttynyt haave kamppailulajeista jo vuosia vuosia sitten, mutta omasta arkuudestani johtuen en ollut vielä koskaan uskaltanut haaveitani toteuttaa. Lopulta kolme ja puoli vuotta sitten käynnistyi potkunyrkkeilyn peruskurssi sen saman kuntosalin yhteydessä, jossa kävin kiskomassa rautaa solmuun. Hommaa tarjottiin minulle jo niin kultalautaselta, etten keksinyt enää yhden ainutta syytä olla osallistumatta.

Se oli rakkautta ensitreenillä.

Peruskurssin alettua tajusin välittömästi, että nyt ollaan kotona. Ollaan niin todella asian ytimessä ja päätin, että tässä minusta tulee hyvä. En ollut mikään luonnonlahjakkuus, en nopea tai ketterä, en erityisen hyvässä kunnossa enkä varsinkaan motorisesti mikään kultakimpale. Oikeastaan enemmänkin sellainen niin karkea hiomaton timantti, että tätä jouduttaisin pusertamaan kaikella mahdollisella voimalla, että saadaan edes jotain aikaiseksi. Mutta potkunyrkkeily sytytti minussa sellaisen sisäisen palon, jota liikunta ei ollut koskaan ennen tarjonnut. Se ei ollut vain fyysistä, se iski kipinää etenkin henkisesti.

Tällä salilla treenejä oli vain kahdesti viikossa ja minä janosin lisää. Vuoden harrastettuani huomasin kotikylälläni avattavan uuden kamppailusalin tammikuussa 2016 ja päätin käydä katsastamassa paikan. Jännitän melko lailla uusia tilanteita ja ihmisiä, joten kämmenet hiessä hiippailin varovaisesti ensimmäistä kertaa Tuusula Fighter Clubin salille tammikuun kuudentena päivänä. Siis miten varovaisesti nyt satakahdeksankymmentäsenttinen amatsoni nyt voikaan hiippailla.

TFC:n kanssa kävi kuten potkunyrkkeilynkin kanssa vuotta aikaisemmin – olin saapunut kotiin.

Nykyään treenaan seuramme kilparyhmässä sekä ohjaan potkunyrkkeilyn peruskurssia ja kuntonyrkkeilyä. Opiskelu ja työt asettavat rajoitteita kilpailemisen suhteen, mutta kehään ollaan nousemassa niin pian kuin mahdollista. Kolmen ja puolen vuoden jälkeen rakastan potkunyrkkeilyä edelleen enemmän, kuin olisin koskaan voinut kuvitellakaan ja haluan tietää miten pitkälle entisen liikunnanvihaajapullukan rahkeet riittävät. Itse treenaan sekä ohjaan lajia ilon kautta. Annan kaikkeni ja teen tätä tosissani kaikissa edustamissani rooleissa, mutta kattokruunuja täristelevä nauruni ei ole hiljentynyt – eikä hiljene.

Tämän vuoden alkupuolella Budolandin väki otti minuun yhteyttä ja pyysivät mukaan tiimiinsä. En pysty vieläkään tajuamaan, että tämmöinen kovaääninen potkunyrkkeilyn megatavis haluttiin mukaan niin nimekkääseen tiimiin – mutta täällä minä nyt kuitenkin olen! Ja olen siitä aivan rajattoman onnellinen!

Aivan eniten parasta!

Vuodenvaihteessa kävin lomailemassa ja treenaamassa Thaimaassa, jonne otan paluun heinäkuun alussa. Tällä kertaa lähden kuukaudeksi, josta viikon vietän meditoinnin ja joogan parissa. Henkisen tasapainoin löytämisen jälkeen aletaan fiilistelemään fyysistä puolta kuntoon syyskautta ajatellen, eli tavoitteena on kiertää ainakin muutamia eri saleja eteläisemmän Thaimaan alueella.

Saa nähdä miten muijan käy!

♥: Konna



P.S. Menneitä on turha jossitella, mutta jos joku on jäänyt harmittamaan, niin se, että en aloittanut tappeluhommia aikaisemmin. Mietin olevani liian ylipainoinen ja huonokuntoinen enkä siksi kehdannut mukaan. Nyt osaan neuvoa toisin: ÄLÄ MIETI! TOTEUTA!

maanantai 18. kesäkuuta 2018

Rakkaudesta lajiin jää rahkapiirakkakin väliin


Rakkaudesta lajiin jää rahkapiirakkakin väliin


Thainyrkkeilyn em-kisat lähestyvät, ja olen joutunut järjestelmällisesti kieltäytymään herkkutarjouksista. Toimittajana minua usein kahvitetaan juttukeikan yhteydessä, ja etenkin ihanan vieraanvarainen vanhempi väki on varautunut myös kahvipullilla. 

Siinähän sitten kakistelet olevasi dieetillä, kun on sen seitsemää sorttia leivottu ja laitettu pöytään. Pääasia kuitenkin, että jotenkin saa kestitä, niinpä onnistuin tällä viikolla vaihtamaan rahkapiirakan ruisleipään ja letut marjoihin. Ja sivistämään samalla ihmisiä siitä, mitä on thainyrkkeily ja miksi sen takia pitää olla syömättä rahkapiirakkaa.

Kisadieetillä ruokavalioni koostuu lähinnä nyhtökaurasta, salaatista, parsakaalista ja muista vihanneksista. Lisäksi hyviä rasvanlähteitä ja kahvia. Hiilareita vähän vähemmän, mutta ikinä en luovu marjojen kera nautitusta aamupuurosta.

48 kilon painosarja vaatii myös hikipuvun päälle pukemista. Olen aiemmin käyttänyt aika raskaita, haaroista helposti ratkeilevia perinteisiä kumipukuja. Siksi olin alkuun hieman epäileväinen, kun näin Top Tenin superkevyen mallin. Koska kumipuku vie myös tilaa ja tuo lisäpainoa matkalaukkuun, keveys kuitenkin houkutteli.

Hyvällä fiiliksellä hikikin irtoaa paremmin.



Ennen toukokuussa olleita mm-kisoja testasin pukua treeneissä. Se ei tuntunut ollenkaan niin tukahduttavalta ja tunnin mitsitreenin jälkeen teki mieli jäädä vielä tekemään hyppypolvia säkille. Kumipuvun kanssa kikkailleet tietävät, ettei asusteella yleensä ole kovin virkistävä vaikutus. Hiki kuitenkin irtosi hyvin, ja minun oli paljon helpompi saada kone käyntiin kuin paksumman version kanssa.

Ensimmäistä punnitusta varten puin puvun päälle Meksikossa. Pyörittelyä, varjonyrkkeilyä, muutama minuutin erä välineitä ja vähän jäähdyttelyä. Puolen tunnin treenillä Meksikon ilmastossa irtosi kilo hyvin kivuttomasti. 

Lyhyt hetki istuskelua auringossa takasi sekin jo hien valumisen. Koitin kuitenkin välttää liikaa aurinkoa, koska sitä niin harvoin näkevänä saattaa saada sivuvaikutuksia. Iltasella join ja söin jotain pientä ja aamulla oltiinkin oikeissa lukemissa, tasan painossa. 

Sen verran paljon olen painoa vetänyt, että minulle ei käy sellaista vahinkoa että olisinkin puoli kiloa alle tai yli. Se on joko tasan tai maksimissaan 200 grammaa alle.
Thainyrkkeilyn em-kisat pidetään Prahassa 29.6-8.7. 

Nuukana lentomatkustajana ostin sellaiset lennot, joihin kuuluu vain käsimatkatavarat. Hanskat, hammas-, ala-, ja rintasuojat sekä hikipuku eivät vie yhteensä varmaan kiloakaan. Loput seitsemän kiloa voikin käyttää miten haluaa.

Lotta