maanantai 13. toukokuuta 2019

Seitsemäs kerta ei enää kiinnosta - kuusinkertainen nyrkkeilyn suomenmestari suuntaa kohti ammattilaisten maailmanmestaruutta oppanaan Juho "Härmän Häjy" Haapoja

Hetki lyö, viime hetki lyö. Kirkan laulun tahtiin Satu Lehtonen astelee kehään ja ottaa uransa kuudennen nyrkkeilyn suomenmestaruuden. Syksyllä Satu riisuu kypäränsä lopullisesti ja siirtyy ammattilaiseksi. Se tuntuu oikealta ratkaisulta, koska suomenmestaruuksien keräily ei riitä syyksi lähteä aamulenkille.
Koen, että käteni ovat sidotut päästä amatöörinyrkkeilyssä eteenpäin. En halua jäädä Suomeen ottamaan suomenmestaruuksia vuodesta toiseen. Haluan syyn, miksi lähden kello 04.15 aamulenkille. Haluan edetä ja saada tavoitteita. Koen, että minulla ei ole sellaista tukea amatöörinykkeilyssä, että se olisi mahdollista, Satu kertoo.

Syksyllä on aika ensimmäisen ammattilaisottelun. Tavoitteet on kuitenkin asetettu pidemmälle.
Haluan vöitä ja mestaruuksia. Olen 33-vuotias, en halua ruveta listoja rakentamaan. Haluan isoihin matseihin ja saada hienoja kokemuksia. 

Kuudes suomenmestaruus on Satu Lehtosen viimeinen. Hän jättää amatöörikehät taakseen.

Ammattilaisuuteen Satua luotsaa Juho Haapoja. Kello neljän aamulenkkejä Häjy ei taida harrastaa, mutta myös valmentaja tarvitsee tavoitteen, joka motivoi keksimään oikeanlaisia harjoitteita. Häjyllä onkin jo varsin selvät sävelet Sadun tulevaisuuden suhteen.

– Yksi ja ainoa tavoite on ammattilaisten maailmanmestaruus. Meillä on Suomessa Eva Wahlström, joka on voittanut maailmanmestaruuden, en näe miksi Satu ei voisi sitä voittaa? Satu on vähän sellainen nöyrä urheilija, katsoo kattolistoja, kun puhun siitä, mutta oikealla valmistautumisella ja tiimillä se on täysin mahdollista.

Tulevaisuus on selvillä, mutta kerrataan vielä, mistä härmäläisen ja hämäläisen yhteistyö on saanut alkunsa. Akaan Iskua amatöörinä edustanut Satu kävi useammallakin Häjyn leirillä ja kaksikko huomasi ajattelevansa nyrkkeilystä hyvin samalla tavalla.

Puhuimme nyrkkeilystä ylipäätään, ja samoja ajatuksia oli molemmilla. Satu rupesi puhumaan ammattilaisuudesta ja sanoin, että mulla voisi olla siihen jotain apuja antaa, Juho kertoo.

Molemmat ovat myös kulkeneet omia nyrkkeilypolkujaan: tehneet paljon töitä itsenäisesti ja kiertäneet milloin missäkin. Juho on hakenut oppia maailmalta, Satu taas on tuttu näky melkein millä vain suomalaisella kamppailusalilla.

Ylihärmän Junkkarien nyrkkeilytoimintaa vetävä Häjy on hänkin uuden haasteen edessä. Satu on valmis nyrkkeilijä, jonka työkalupakkiin Juho lisää tavaraa. Sadun entinen valmentaja Jussi Mäkelä on tehnyt perustyön. 

Ihan sama kun minä menin Lontooseen ja CJ alkoi minua valmentamaan. Petro ja minun ensimmäiset valmentajat olivat jo tehneet minusta nyrkkeilijän, mutta CJ toi uusia juttuja. Olen nyt koittanut ujutella Sadun nyrkkeilyyn sitä mitä olen saanut Lontoosta, Puolasta ja Italiasta, Juho sanoo. 

Juho Haapoja on Satu Lehtosen uusi valmentaja. SM-kisoissa huoltamassa myös Jussi Mäkelä.

Yhteiset harjoitukset ovat jo tuoneet uutta Sadun nyrkkeilyyn. Satu on aina saanut kuulla, että hänen pitäisi saada nyrkkeilyynsä enemmän malttia ja rytmitystä. Kukaan vaan ei ole osannut antaa keinoja siihen, miten se tehdään.

Heti ekat treenit Juhon kanssa, niin tajusin, että tätä se tarkoittaa.

Malttia on haettu otteluasennon kautta, karsimalla turhia liikkeitä pois. Juho kertoo esimerkin pistariharjoituksista.

Kun Satua pyysi lyömään, se tuli aina pienellä viiveellä. Pysähdys, jalkojen asettelu ja lyönti. Jos Toijalassa treenattiin, niin Härmään asti näki, että nyt lähtee.

Häjy mietiskeli, miten asia saataisiin korjattua. Lopulta jalat saatiin pysymään kanveesin pinnalla väistöjen avulla.

Olet aina jalkojen päällä, kun väistät. Sieltä saatiin paljon puhuttu maltti.

Matka jatkuu kohti uusi haasteita.


Teksti ja kuvat: Lotta Loikkanen





sunnuntai 7. huhtikuuta 2019

Kylmästä lämpimään hutkimaan - treenilomalla Thaimaassa


Ensimmäiset treenit Thaimaan kuumuudessa läkähdyttävät nopeasti, hiki virtaa, kroppa tuntuu raskaalta ja pohkeita pistelee. Yli 30 asteen lämpö on raju vastakohta Suomen treeniolosuhteille, joissa harvoin pystyy lyhythihaisissa harjoittelemaan. Muutenkin treeni Thaimaassa on yleensä aina kovaa: aamuin illoin juostaan, hypitään narua, tehdään pädejä, potkitaan säkkiä ja vedetään lihaskuntoliikkeitä. Salin ottelijoille kyseessä on yleensä työ, joten länsimaalaisen thainyrkkeilyä harrastavan tietokonetyöläisen pitää aloittaa touhu maltilla.

Teep! Voimaa pysäriin.
Bangkokissa suuntasimme mieheni kanssa FA Groupin salille, jossa maajoukkuetoveri Kristoffer Björkskog oli jo jonkin aikaa treenannut. Lähiottelustaan tunnetulla salilla oli iltapäivisin ruuhkaista. Pädimiehillä riitti tahkottavaa ja itse piti olla tyrkyllä, jos halusi mitseille päästä. Välinetreeniin kuului yksittäisiä tai kaksittaisia potkuja ja lyöntejä, polvia ja kyynerpäitä, hyvin perinteistä mitsitahkoamista siis. Hauska lisä oli salin tuore nyrkkeilykoutsi, jonka pitkät lyöntisarjat  kuumensivat myös pääkoppaa. 



Saleilla joilla olen käynyt treenit maksavat noin 300 - 600 bahtia eli vajaasta 10 eurosta lähemmäs 20 euroa per kerta. Viikko- tai kuukausimaksuilla hinta on sitten edullisempi. Kertamaksulla kuittaa hyvän treenin. Extrahuomiota tai tekniikkavinkkejä saa, jos aikoo otella tai on ollut salilla jo pidempään. Ja ihmekös tuo, ei jokaiseen ohikulkijaan voi panostaa. Itse olin iloinen päästyäni salin pitkäaikaisen opettajan Kru Dieselin kanssa pädeille. Kun sitten parin treenikerran jälkeen ilmoitimme jatkavamme Chiang Maihin, näytti kru loukkaantuvan. Olihan se itsekin hieman haikeaa sanoa heipat, kun juuri alkaa tutustumaan salin porukkaan, mutta neljän viikon reissu on lyhyt, ja mieli poltteli pois Bangkokista.

Pädejä kru Dieselin kanssa.

Olemme viihtyneet viimeiset pari reissua pohjois-Thaimaassa. Siellä eläminen on edullista ja halutessaan ottelun saa helposti, koska Chiang Maissa on paljon naisthainyrkkeilijöitä. Lajilegenda Sylvie von Duuglas-Ittu onkin sanonut, että Chiang Maissa on naisottelijan paras olla. Ja tosiaan, kaupungissa on ainakin neljä stadionia, joissa jokaisella otellaan 3-6 kertaa viikossa. Ottelijoille on siis kysyntää.

Saavumme Chiang Maihin täydellisesti niin, että pääsemme kannustamaan maajoukkuetoveri Satu Mykkästä Chiang Mai Boxing Stadiumille. Paikallisilla stadioneilla ottelevat eivät vedä painoa, joten yleensä punnituksia ei ole. Ainoastaan Thapae Stadionilla ottelijat punnitaan ennen kehään menoa, mutta sillä ei ole merkitystä sen kanssa mihin sarjaan ottelu on sovittu. Punnitusten puuttuminen näkyy yleensä siinä, että vastustajat voivat olla tuhdissakin kunnossa eikä yli viiden kilon painoerot ole ollenkaan tavattomia. Näin myös Mykkäsen ottelussa. Tästä huolimatta otteluparin valinta on mennyt nappiin ja erittäin tasaväkinen matsi on viihdyttävää katsottavaa.


Ice ja minä. Treenataan kovaa, mutta ei ryppyotsaisina.



Itse pidän Thaimaassa ottelemista jotenkin paineettomampana kuin Suomessa. Otteluja on usein ja lopputuloksella ei ole niin merkitystä. Tällä reissulla kiinnitin huomiota myös siihen, että valmiiksi häviöllä oleva osapuoli saattoi kipeän osuman jälkeen tyytyä ennemmin tyrmäykseen kuin kunniakkaaseen, mutta turhaan loppuun asti taistelemiseen. Seuraava matsi on luultavasti jo pikapuoliin, joten miksi itseään telomaan. Jälleen pientä kontrastia Suomeen, jossa sparreissakin saatetaan ottaa tosissaan mittaa kotisalin herruudesta. Muutenkin matseja saatetaan vatuloida ihan liikaa. 


Sali jolla olemme aiemmin Chiang Maissa käyneet on lopettanut toimintansa. Löydämme läheltä uuden salin, toteamme treenit hyviksi ja jäämme sinne. Vaihtoehtoja on tarjolla paljon. Satu treenasi Lanna muaythai -salilla, ja tuntui viihtyvän siellä. Chiang Maissa asuva ruotsalainen ottelija Sandra Gådvik kyseli minua aiemmin treenaamaan Santai-salille, mutta aikataulumme menivät ristiin ja kyseiselle salille on n. 30 kilometrin matka kaupungista. Ehdimme kuitenkin tavata turreilupäivän merkeissä, johon kuului museota, syömistä ja thainyrkkeilykeskusteluja.

Yhteisöllisyys on iso osa thainyrkkeilyä. Aikaa vietetään yhdessä myös salin ulkopuolella.

Käymme mieheni kanssa yhtenä iltana pyörimässä Kalareen iltamarkkinoilla ja näemme tutun shortsikauppiaan kolmen vuoden takaa. Hän tietää kertoa, että vanhan salin treenauttaja Kai on nykyään hommissa salilla, joka on ihan lähellä. Käymme kurkkaamassa paikan ja sieltähän Kai löytyy. Salilla on useita ottelijoita ja varmasti puitteet ottelemiseen ja treenaamiseen ovat sielläkin kunnossa. Muitakin saleja näkyy pitkin kaupunkia. Monilla saleilla on nettisivut ja sometilit, joiden kautta voi jo Suomesta käsin tutkailla millaista meno näyttää olevan.


Löytämämme Fight Knight -thainyrkkeilysali on vartin kävelymatkan päässä hotelliltamme. Treenauttaja Ice on nuori thaimaalainen, jolla on noin 80 ottelua. Hän innostuu laittamaan minut kovaan rääkkiin ja joudun hieman toppuuttelemaan hänen treenivisioita. En aio lomalla nousta seitsemältä aamulla juoksemaan niin, että hän ajaa mopedilla vieressä ja huutaa vauhtia. Käyn siis itsekseni hölkällä ennen kuin tulen kymmenen aikaan treenaamaan aamulla. Iltapäivällä treenaamme toistamiseen neljän-viiden aikaan. Parasta treeneissä on kun saa kahdenkeskistä aikaa treenauttajalta. Yleensä silloin saa vinkkejä tekniikkaan tai voi kysyä, miten tehdä tässä tai tässä tilanteessa tai miten tuo äskeinen kaato oikein tehtiin. Kahdenkeskinen oppiminen sopii minulle paljon paremmin kuin perinteinen suomalainen ryhmätreeni, missä yksi näyttää jonkun tekniikan ja 20 muuta yrittää matkia perässä. Täällä korostuukin se, mistä perinteisessä thainyrkkeilyssä on kyse: käytetään päätä. 

Ice näyttää, miten ram muay tehdään kauniisti.
Thainyrkkeily on Thaimaassa todella suosittua. Otteluja käydään koko ajan joka paikassa, ei ole sellaista kolkkaa jossa ei salia olisi. Thainyrkkeilyä tulee televisiosta ja isot ottelijat ovat supertähtiä. Tätä vasten on huvittavaa kuinka vieras laji muay thai meillä on. Olen selittänyt varmasti tuhansia kertoja, mitä se thainyrkkeily on ja miten se eroaa nyrkkeilystä. Sitten se vielä sekoitetaan iloisesti potkunyrkkeilyyn tai äännetään maitaiksi erään drinksun mukaan. Thainyrkkeily on Thaimaassa kasvattanut suosiotaan myös kuntoilumuotona, mikä on erittäin hieno asia lajin elinvoimaisuuden kannalta.  Itse tosin karautan mopedilla karkuun, jos sali tarjoaa cardiomuaythaita.

Me ja Fight Knightin treenauttajat. Chiang Maissa on paljon stadioneita ja naisottelijoita, joten matsin saa helposti.

-Lotta










lauantai 10. marraskuuta 2018

Kisaura korkattu: Miltä nyt tuntuu?

Itkettää, oksettaa, käsiä tärisyttää, ei saa syötyä ja on vaikea hengittää. Kun kaiken tuon ottaa samaan aikaan, tulee pohdittua pariin kertaan, onko tässä mitään järkeä ja miksi näin tekee itselleen? Ihan vapaaehtoisesti. Mutta siltä se tuntui viime lauantaina, kun heräsin kisahistoriani toiseen ottelupäivääni. Jännitti aivan tolkuttoman paljon ja Googlailin siinä jo muita harrastuksia, kuten satubalettia ja vesijuoksua sekä katselin äkkilähtöjä takaisin Thaimaahan.

Lokakuun alussa iskin ensimmäisen otteluni Espoon Fairtex Openissa 6.10. ottaen 3-0 voiton NBSA:n Cia de Haasista ja kirmasin kisapaikalta omin jaloin ja suoralla nenällä tukka hulmuten lentokentälle, josta suuntana oli parin viikon Thaimaan retki. Espoossa en osannut juurikaan jännittää, se vaan jotenkin meni omalla painollaan Thaimaan huuruisessa usvassa.

Toista se oli Helsinki Openin kanssa, johon en itse Thaimaan seikkailuni takia alunperin edes ajatellut osallistuvani. Valmennuskaksikko oli kuitenkin sitä mieltä, että ihan hyvin voitaisiin lähteä sinnekin rymistelemään ja jossain hyvän fiiliksen puuskassa olinkin yhtäkkiä samoilla linjoilla. Turpaanhan siinä vain saa, jos huonosti menee, pikkujuttu! Todellisuudessa luottamussuhde valmentajiini Jann Rantaan ja Teemu Sivéniin on niin kova, että luotan heidän näkemykseensä omasta kunto- ja taitotasostani. Luotan, että nämä tätä lajin parissa sekoiluani monta vuotta läheltä seuranneet ihmiskainalosauvat eivät laittaisi minua täysin mahdottomaan tilanteeseen.

Kisoja edeltävä aika on valmennuksen osalta tarkkaan aikataulutettua ja kisaryhmä noudattaa annettua päiväkohtaista harjoitusohjelmaa. Tai siis noudattaa silloin, jos ei satu olemaan Thaimaassa. (P.s. En suosittele. Ihan tosi. Ei keskellä kisakautta.) Itse olen hyvin vahvasti tunneihminen, joten koen äärimmäisen tärkeänä vahvan luottamuksellisen ja turvallisen suhteen valmentajiini sekä sen lisäksi meillä hyvin tiivis ja lämminhenkinen ilmapiiri vallitsee ihan erityisellä tavalla myös pienessä kisaryhmässä kilpailijoidemme välillä. Siellä pistetään jakoon ilot, surut, pelot ja riemut.

Kisajännityksen äärellä kakoessani olen itse kokenut kaikista tärkeimmiksi kommentit, jotka eivät pidä voittamista itsestäänselvänä, vaan kertovat, että tärkeintä on tehdä parhaansa, lopputuloksesta viis. On lohdullista tietää, että tukiverkosto ottaa kyllä kopin, jos menee homma ihan reisille. Koska näissä hommissa joskus käy niin. Paniikissa takahamapita yhteen purien kysyin koutsilta, että entäs jos mä häviän? Vastaus oli iloisen yksiselitteinen: "No sitten sä häviät. Ei se ole sen kummempaa." Ja lopulta nyt kolmesta ottelustani ylivoimaisesti paras fiilis jäi siitä, jossa sain eniten turpaani ja hävisin. Että se siitä häviämisen pelosta.

Hieman ennen ensimmäisiä kisojani Fairtex Openissa sain uunituoreet TopTenin kisasuojat käyttööni. Koeajoin kyseiset suojat kotioloissa ja meinasin ratketa riemusta, koska näin hyvin paikallaan pysyviä ja kevyitä suojia en ollut koskaan ennen käyttänyt. Suojat pysyivät koivessa kiinni kuin liimattuna ja se jos mikä on häiriöherkälle äärimmäisen tärkeää. Ja samaa mieltä olen edelleen molempien kisojen jälkeen. Saa keskittyä täysillä riehumiseen, kun suojat istuvat omaan jalkaani kuin valettu eivätkä liiku mihinkään.

Kuva: Sini Tertsonen

Ei muutenkaan ole hyvän tiimin voittanutta. Saa itse keskittyä kaikkeen olennaiseen (kuten siihen jännittämiseen), kun muut siinä ympärillä hoitavat kaiken heidän hoidettavissaan olevan ottelijan puolesta. Laukun pakkaan edelleen kotona itse, mutta siihenkin on valmentajalta saatu tarkistuslista, että kaikki tarpeellinen on varmasti mukana. Budolandin väki on huolehtinut varuste- ja vaatetilanteeni viimeisen päälle edustavaksi, hierojani pitää tyhjää tilaa kalenterissaan kisoja edeltävänä päivänä mahdollisten akuuttien ongelmien varalta, paras ystäväni letittää hiukseni (ja jännittää ainakin kolminkertaisesti niin paljon kuin minä), yleisössä on tuttuja naamoja kymmenittäin ja tsemppiviestejä satelee puhelimeen.

Hiukset kurissa ja kypärä päässä, viimesen päälle kulman kanssa sävy sävyyn olevissa vaatteissa ja varusteissa tuntuu hyvältä seistä valmentajiensa välissä odottamassa pääsyä kehään. Silloin ei enää jännitä. Siinä kohti on enää myöhäistä muuttaa mitään tai tehdä toisin, nyt vaan mennään ja katsotaan mihin nämä rahkeet riittävät. Kehään, tuomari tarkistaa varusteet, hanskat käteen, keskelle iskemään vastustajan kanssa hanskat yhteen, yläfemmat koutseille ja sitten vaan menoksi.

Helsinki Openissa 3.11.2018 otin ensin voiton EKH:n Minna Kivisestä kisojen ensimmäisessä matsissa ja päivän viimeisessä ottelussa sain kyytiä VKK:n Mirjam Hänniseltä. Päivän toisesta rymistelystä otettiin Tuusulaan hopeaa, mutta kuten sanottua, niin hyvä fiilis ei ole ikinä ollut mistään koskaan ikinä ever. Väänsin loppuun asti sen minkä pystyin ja tappiosta huolimatta olin ihan valtavan iloinen suorituksestani ja ihan ylipäänsä koko päivästä. Kestin kovia osumia niin henkisesti kuin fyysisesti, en luovuttanut tai pelännyt.


Onko se nyt sitten todella sen kaiken jännittämisen arvoista? Kyllä se taitaa olla. Ei vastaavia fiiliksiä ole tullut vielä mistään muualta, kuin kehästä. Pistää itsensä toimimaan kaikkia elossa säilymisen vaistoja vastaan ja pakottaa toimimaan myös sen jälkeen, kun ihan kaikki voimat tuntuvat kaikonnen. Ihmiskeho ja -mieli pystyvät käsittämättömiin asioihin enkä malta odottaa, että niitä päästään haastamaan lisää!

Sillä tavalla on tultu aika pitkä matka, kun siirryttyäni TFC:lle vajaa kolme vuotta sitten en halunnut edes sparrata, koska pelkäsin osumia niin paljon. Että kyllä hyvä tiimi tekee mittavien pelkojenkin kanssa painivalle ihmiselle varsinaisia ihmeitä!

Kohti uusia taistoja!

♥: Konna

Kuva: Johanna Lisko

torstai 1. marraskuuta 2018


Lokakuun saldona kaksi lajia ja 13 kehäerää – ja hei muistakaa suojaus!

Syksy on käynnistynyt kisojen osalta hyvin. Lokakuun alussa nyrkkeilytallini Steelring järjesti Joensuussa hyvin katsojia vetäneen nyrkkeilyillan. Ensimmäinen kahdeksaneräinen ammattilaisnyrkkeilyotteluni meni nappiin, vaikka hieman jännitin miltä tuntuu hypätä nelieräisistä suoraan kahdeksaan erään. Jännitys oli turhaa, ja ottelun jälkeen päätin, että paluuta lyhyempiin otteluihin ei nyrkkeilyn puolella ole. Hyvä kunto on vahvuuteni, miksi en siis hyödyntäisi sitä. Pidemmän ottelun alla myös mieleni oli rauhallinen, kun kaikkea osaamista ei tarvinnut tuutata heti ensimmäiseen erään. Ottelusta Slovakian Claudia Ferenzin kanssa tulikin varsin veikeä kahden kehäketun kohtaaminen. 

Uudet shortsit päällä kelpasi tarjoilla nyrkkiä. Kuva: Riika Lantto

Lokakuun lopulla osallistuin Girls Empire thainyrkkeilykisoihin Ruotsissa. Oli hienoa saada olla mukana ainoastaan naisten ja tyttöjen otteluita sisältäneellä kortilla. Viisieräinen ottelu meni samalla veikeän voittoisalla linjalla kuin nyrkkeilyottelukin, ja nautin suunnattomasti kehässä olemisesta.

Lämmittelyt pukuhuoneessa valmentaja Jani Seppälän kanssa. Toptenin superkevyet potkutyynyt kulkivat mukana Ruotsissa.

Kahden kamppailulajin harrastaminen vaatii sitä, että välillä keskityn enemmän toiseen. Juuri vaihtelu tekee harjoittelusta mielekästä. Joskus minulta kysytään, eikö mieleni tee potkaista kaveria nyrkkeilykehässä, mutta ei niin käy. Nyrkkeily ja thainyrkkeily ovat minulle kaksi eri asiaa, vaikka kumpikin on muovannut ottelijaolemustani ja kehätyöskentelyä kummassakin lajissa. Nyrkkeily on opettanut liikkumista ja lyöntien blokkailua, mikä on avuksi thainyrkkeilykehässä. Thainyrkkeilyn lähiottelu taas on tehnyt nyrkkeilyn sidontatilanteista helpompia sekä opettanut tasapainoa ja kehonhallintaa. Thainyrkkeilystä olen myös omaksunut asenteen, jossa avarilyöntiä tai selän puolelle tullutta hipaisua ei tarvitse nillittää. Ja mikä tärkeintä kumpikin laji haastaa reaktioitani. 

Nyrkkeily ja thainyrkkeily ovat molemmat yhtä tärkeä osa kamppailijaidentiteettiäni.

Kehässä kuulen usein huudon, muista suojaus! Se on ihan pätevä neuvo, jonka usein muistaa juuri silloin, kun joku lyö oikein lujaa. Mutta esimerkiksi treeneissä itsensä suojaaminen saattaa unohtua. Ja nyt tarkoitan asianmukaisia suojavarusteita. Mitä pidempään haluan otella ja harrastaa, sitä tärkeämpää on välttää turhia kolhuja. Ja tällä kropalla pitää liikkua vielä kisauran jälkeenkin.

Useamman kamppailulajin toimijana olen iloinen, että olen löytänyt varustemerkin, josta saa laadukkaat ja siistin näköiset vermeet kaikkeen. Monenlaista ja merkkistä hanskaa (jopa rukkasta)olen pitänyt kädessä, mutta amatöörinyrkkeilyaikoina alkanut ihastus Toptenin hanskoihin on ja pitää. Ilahduin ikihyviksi, kun minulle vuosi sitten selvisi että Topten valmistaa myös säärisuojia. Monesti säärisuojat ovat aika köykäisiä ja joskus näkeekin ottelijoiden pitävän alla kisasuojia ja päällä treenisuojia. Etenkin suojattoman thainyrkkeilymatsin jälkeen voi kestää kauan, että säärien kolhut paranevat. Silloin treeniin kaipaa kunnon suojia. Toptenin paksuissa säärisuojissa on myös se hyvä puoli, että niitä ei saa potkittua littanaksi millään. Sijoitus on siis pitkäikäinen. 

Treenin jälkeen pikku venyttelyt.

Näin Roosanauhakampanjan jälkimainingeissa haluan muistuttaa kamppailevia naisia yhdestä tärkeästä asiasta: suojatkaa myös rinnat. Thainyrkkeilyssä omani ovat vuosia saaneet osumia, kun olen yrittänyt väistää kiertopotkuja, niihin on tärähtänyt pysäreitä ja kiinniottamiani potkuja. Markkinoilla olleet naisten rinta- ja alasuojat olivat pitkään niin epämukavia ettei niitä kiinnostanut käyttää. Olen monesti joutunut nousemaan kehään patjanpala pöksyissä ja soturiprinsessa Xena-nahkatötteröt ylläni. Nykyiset liivini, joihin ujutetaan muoviset kupit on niin helpot ja mukavat, että ne voisi laittaa päälle vaikka huvikseen. Onneksi maailma menee eteenpäin.

Lotta

Isot tai pienet, suojaaminen kannattaa aina. 

maanantai 17. syyskuuta 2018

Onko tappeluvälineillä väliä?

Olen tämän vuoden alusta saanut treenata Top Tenin varusteilla - enkä edelleenkään tiedä onko oikea kirjoitusasu TOP TEN, TOPTEN, Top Ten vai mikä, mutta vaihtelen kaikkia vuorotellen, niin pysyy kaikilla hyvä mieli. Tai ainakin mulla, ja sehän riittää. Muut voin uhkailla hiljaiseksi.

Anyhow! Tämän itselleni kullanarvoisen yhteistyön kynnyksellä pureskelin paniikissia rystysiäni, koska en ollut koskaan ennen edes kokeillut Top Tenin varusteita. Oli hirvittävä kiristys takaraivossa, että entä jos en pidäkään niistä? Mitä hittoa sitten teen?! En osaa valehdella ja olisi vähintään yhtä kamalaa joutua sanomaan, että kiitos, mutta ei nyt sitten kuitenkaan kiitos.

Olen käyttänyt muutaman eri merkin varusteita lyhyen kamppailu-urani aikana ja aina pitänyt niistä, joten rima oli korkealla. Sen takia oli suunnattoman huojentavaa kokea totaalinen salamarakastuminen iskettyäni tuliterää Top Teniä treeneissä tosi paikan testiin. Tässä kohti haluaisin kuitenkin nyt yhdeksän kuukauden koeajon jälkeen nostaa esille TOP TEN Vikings -nyrkkeilyhanskat.

Kyseisen hanskan malli on täysin erilainen aikaisempiin hanskoihini verrattuna. Jämäkän toppauksen ollessa sijoitettuna näissä hanskan etuosaan (eikä melko tyypilliseen tapaan hanskan leveyteen), se ensinnäkin tekee näppärämmäksi nyrkin upottamisen kaverin naamaan suojauksen välistä, sekä erityisesti suojaa kättä hirvittävän hyvin. Kyseinen hanska myös istuu omaan käteeni kuin valettu. Olen kautta linjan kärsinyt enemmän tai vähemmän rystysten kipuiluista sekä peukalo- ja rannevammoista. Tässä kohti teen samanaikaisesti aaltoja sekä koputtelen puuta, mutta näiden hanskojen myötä kipuja ja vammoja ei käsissä ole ollut.

Hyvänä päivänä lyön melkolailla kovahkosti, joten nämä mussukat on pistetty useampaan otteeseen aika koville. Enkä voisi olla tyytyväisempi! Ja vaikka kamppailulajeissa estetiikka ei ehkä olekaan se ensisijaisesti tärkein juttu, niin ei siitä haittakaan ole, että tästä mallista löytyy mun makuun tosi nätit värit.

Hanskoissa ensisijaisen tärkeää on nimenomaan turvallisuus. Siis oman käden turvallisuus, kaverin naama on ihan sivuseikka. Vaikka kyllä sitä itsekin mielummin ottaa naamariin jämäkkää hanskaa, kuin huonosta hanskasta läpi puskevaa rystystä. Sekä etenkin vaikkapa pädejä lyödessä tulee murjottua aika voimalla, eikä Vikingsien kanssa ole kertaakaan tullut ennen niin kovin tuttuja vihlomisia ranteissa. Ja se jos mikä on ihan älytön plussa!

Turvallisuuden lisäksi on tietysti mukavuus ja edelleenkin se vähäpätöisempänä pidettävä estetiikka, jonka takaa haluaisin ehdottomasti kiskaista esiin omat suosikkishortsini. Olen itse jotenkin niin kummallisen mallinen, että hyvin istuvia ja päällä edes suunnilleen hyvältä näyttäviä shortseja on ollut hankala löytää. Top Tenin potkunyrkkeilyshortsit on kuitenkin mun makuun riittävän löysät hyvällä halkiolla, joten ne laskeutuu mukavasti alas eikä niitä monien muiden omistamieni shortsien tapaan edes huomaa vaikkapa potkiessa. Ai että miten tykkään!

Kyllä, varusteissa on todella paljon eroja. Merkittäviä eroja. Ja on äärimmäisen tärkeää, että niiden laatuun kiinnittää huomiota eikä roiski menemään ihan millä sattuu. Oman ja treenikavereiden turvallisuuden vuoksi. On enemmän kuin suositeltavaa kokeilla erilaisia varusteita, jotta löytää itselleen ne just eikä melkeen parhaiten sopivat.

Ja huijasin, estetiikka on todellakin The Juttu - täytyyhän kaveria saada murjoa näyttäen itse hyvältä!

Hiiohoi!
♥: Konna


keskiviikko 22. elokuuta 2018

Light Contact potkunyrkkeily superviikonloppu tulossa 1.-2.9.2018


Potkunyrkkeilyn Light Contact -ottelumuoto on yksi kansainvälisen potkunyrkkeilyliitto WAKO:n suosituimmista ottelumuodoista. Tässä ottelumuodossa kaikki ottelut otellaan kevyellä kontaktilla, joten se sopii hyvin kaikille kamppailulajeista kiinnostuneille ja myös nuoremmille erinomaisesti.

Light Contact on meillä Suomessa vasta tekemässä tuloaan, vaikka muualla euroopassa laji on jo suosituimpia potkunyrkkeilyn muotoja. Suomalaista menestystäkin on jo silti ehditty maailmalla näkemään kun Espoon Taekwondon Antti Rintanen on edustanut lajissa Järvenpään Kehäkarhuja ja voittanut arvostetuissa Irlannin ja Unkarin World Cupeissa kultaa omassa sarjassaan.

Kuinka se sitten eroaa muista potkunyrkkeilyn ottelumuodoista


Light Contact ottelut otellaan aina tatamilla. Kontaktia on rajoitettu, joten lyönnit ja potkut eivät saa olla kovia. Tämän takia myös pisteytys suosiikin ennemmin näyttäviä teknisiä suorituksia kevyellä kontaktilla.
Tässä ottelumuodossa käytettävät varusteet ovat hyvin pitkälti samat kuin muissakin potkunyrkkeilyn ottelumuodoissa.

Light Contact superviikonloppu 1.-2.9.2018


Budoland Finland järjestää jo toistamiseen suositun Light Contact-leirin, tällä kertaa yhteistyössä Black Eagle Taekwondon kanssa.
Leirillä on mahdollista oppia huippuohjaajan johdolla sekä ottelemisen teknisiä, että taktisia osa-alueita.

Kouluttajana leirillä on Tomaz Barada (5xEM, 5xMM), Slovenianiasta.

Leirin yhteydessä järjestetään myös erikseen tuomarikoulutus, jonka vetää Sami Savo (WAKO Euroopan tuomarikomitean puheenjohtaja sekä kansainvälinen tuomarikouluttaja).

Lisäksi leirin lopuksi järjestetään kilpailut, joihin voi halutessaan osallistua jos lajipassi ja lisenssi maksut ovat kunnossa.

Lisätietoja leiristä saat alla olevasta kutsusta.





keskiviikko 11. heinäkuuta 2018

Huuhaa- ja tappeluretki Thaimaahan

Olen käynyt Thaimaassa ensimmäisen kerran vuodenvaihteessa, jolloin lähdin reissuun vähän puolivahingossa viikon varoitusajalla. Tietysti matkailun ensikertalaisena ja yksin. Olin aina väittänyt, ettei matkustelu kiinnosta minua, mutta jos johonkin olisi lähdettävä, niin kohteena olisi Thaimaa. Perusteina huhut paikallisista ja kulttuurista, buddhalaisuus sekä tietysti kamppailulajien asema.

Niinpä sitä päädyttiin sinne, niiden huhujensa mukaisesti aivan ihanien ihmisten joukkoon. Siellä taisin ensimmäistä kertaa elämässäni todella hiljentää tahtia ja hellittää ainaisesta suorittamisesta! Kävin myös treenaamassa paikallisilla saleilla ja vaikka oli tarkoitus kiertää monta eri salia, vietin valtaosan ajasta samassa paikassa, koska siellä oli niin kodikas ja lämmin tunnelma sekä älyttömän kovaa, mutta hauskaa treeniä. Se tuntui kodilta!

Miten potkunyrkkeilijä sitten pärjää muay thai -saleilla? No ihan hyvin. Siellä lyödään ja potkitaan ja sitä varten siellä on niitä koutseja, että ne opettaa. Ei sitä toki potkunyrkkeilypuolelle saanut samalla tavalla kotiin tuomisia, koska pääasiassa minulle uutena juttuna hiottiin paljon kyynärpäitä. Mutta kivaa se oli, todellakin!

Lennot takaisin Thaimaahan ostin vuoden alussa hyvin pian Suomeen palattuani.

Arjen hektisyyden ja kuormituksen sekä kamppailulajien vastapainona olen reilun pari vuotta harjoitellut esimerkiksi meditointia ja joogaa. Kutsun näitä kaikella rakkaudella huuhaa-jutuiksi, koska sellaisena harmillisen moni niitä edelleen pitää, mutta itse olen saanut niistä valtavan suuren avun elämänhallintaan henkisesti ja fyysisesti.

Tulevalla retkelläni Thaimaassa vietän matkan alkupuolella kuusi päivää joogan ja meditoinnin parissa ja lopun kolme viikkoa kalenterissa on - pelkkää tyhjää?! Raivarimuija kiskaisee rinkan selkään, lenkkarit jalkaan ja katsoo mihin päätyy! Olen siis tällekin retkelle lähdössä yksin ja toisin kuin viimeksi, ilman kiinteää tukikohdetta. Viimeksi majoitun lähellä Pattayaa tuttavani asunnossa, mutta nyt suuntaan alkuun Phuketin kautta Koh Yao Noin saarelle huuhailemaan ja sieltä sitten minne sattuu jalat ja mieli viemään.

Kevät oli opiskelun ja siihen liittyvien työharjoitteluiden, palkkatöiden, peruskurssin ja kuntonyrkkeilyn ohjaamisen, omien treenien, koirien ja muiden hommien takia aivan liian hektinen ja kuormittava. Loppukeväästä olin pahan ylirasitustilan kynnyksellä ja siitä johtuen en ole juurikaan treenannut viimeiseen kahteen kuukauteen. Ehdinkin jo paristot tyhjänä marisemaan, että Thaimaassa en todellakaan mene treenaamaan.

Nyt on palauteltu voimavaroja ja maailma kirkastuu varsin kovaa vauhtia myös treenaamisen osalta. Viime viikolla sparrattiin muutama erä hauskaa, helppoa ja kivaa - ja vaikka se tuntui kohtalaisen pahalta fyysisesti, niin korvien väliin se iski kuin tuhat volttia! Minä kuulun lajin pariin yhtä täydellisesti kuin sparrikaverini nyrkki nenääni! Pitkästä aikaa oli tunne, että olen todella oma itseni ja takaisin siellä, missä minun kuuluukin olla - nyrkin ja kehäköysien välissä. ;)

Niinpä rinkkaan mahdutettiin mukaan minun ehdottomasti eniten lempparit shortsit sekä hanskat. ♥ Thaimaassa pääsee kyllä treenaamaan myös salien lainavarusteilla, joten omat varusteet eivät ole välttämättömiä. Mutta omat hanskat on aina omat hanskat, siitä en pääse yli enkä ympäri! Näillä mussukoilla on lyöty niin maan pirun paljon ja kovaa ja ne sopivat käteeni täydellisesti, joten ne haluan ehdottomasti mukaan tälle aivan varmasti tähänastisen elämäni siisteimmälle retkelle!

Katsotaan mitä henkisiä ja fyysisiä oppeja saadaan tuotavaksi arkeen ja treeniin! Tänään lähdetään ja elokuun toisella viikolla palataan!

Hiiohoi - Konna Goes Thailand!

♥: Konna