maanantai 13. toukokuuta 2019

Seitsemäs kerta ei enää kiinnosta - kuusinkertainen nyrkkeilyn suomenmestari suuntaa kohti ammattilaisten maailmanmestaruutta oppanaan Juho "Härmän Häjy" Haapoja

Hetki lyö, viime hetki lyö. Kirkan laulun tahtiin Satu Lehtonen astelee kehään ja ottaa uransa kuudennen nyrkkeilyn suomenmestaruuden. Syksyllä Satu riisuu kypäränsä lopullisesti ja siirtyy ammattilaiseksi. Se tuntuu oikealta ratkaisulta, koska suomenmestaruuksien keräily ei riitä syyksi lähteä aamulenkille.
Koen, että käteni ovat sidotut päästä amatöörinyrkkeilyssä eteenpäin. En halua jäädä Suomeen ottamaan suomenmestaruuksia vuodesta toiseen. Haluan syyn, miksi lähden kello 04.15 aamulenkille. Haluan edetä ja saada tavoitteita. Koen, että minulla ei ole sellaista tukea amatöörinykkeilyssä, että se olisi mahdollista, Satu kertoo.

Syksyllä on aika ensimmäisen ammattilaisottelun. Tavoitteet on kuitenkin asetettu pidemmälle.
Haluan vöitä ja mestaruuksia. Olen 33-vuotias, en halua ruveta listoja rakentamaan. Haluan isoihin matseihin ja saada hienoja kokemuksia. 

Kuudes suomenmestaruus on Satu Lehtosen viimeinen. Hän jättää amatöörikehät taakseen.

Ammattilaisuuteen Satua luotsaa Juho Haapoja. Kello neljän aamulenkkejä Häjy ei taida harrastaa, mutta myös valmentaja tarvitsee tavoitteen, joka motivoi keksimään oikeanlaisia harjoitteita. Häjyllä onkin jo varsin selvät sävelet Sadun tulevaisuuden suhteen.

– Yksi ja ainoa tavoite on ammattilaisten maailmanmestaruus. Meillä on Suomessa Eva Wahlström, joka on voittanut maailmanmestaruuden, en näe miksi Satu ei voisi sitä voittaa? Satu on vähän sellainen nöyrä urheilija, katsoo kattolistoja, kun puhun siitä, mutta oikealla valmistautumisella ja tiimillä se on täysin mahdollista.

Tulevaisuus on selvillä, mutta kerrataan vielä, mistä härmäläisen ja hämäläisen yhteistyö on saanut alkunsa. Akaan Iskua amatöörinä edustanut Satu kävi useammallakin Häjyn leirillä ja kaksikko huomasi ajattelevansa nyrkkeilystä hyvin samalla tavalla.

Puhuimme nyrkkeilystä ylipäätään, ja samoja ajatuksia oli molemmilla. Satu rupesi puhumaan ammattilaisuudesta ja sanoin, että mulla voisi olla siihen jotain apuja antaa, Juho kertoo.

Molemmat ovat myös kulkeneet omia nyrkkeilypolkujaan: tehneet paljon töitä itsenäisesti ja kiertäneet milloin missäkin. Juho on hakenut oppia maailmalta, Satu taas on tuttu näky melkein millä vain suomalaisella kamppailusalilla.

Ylihärmän Junkkarien nyrkkeilytoimintaa vetävä Häjy on hänkin uuden haasteen edessä. Satu on valmis nyrkkeilijä, jonka työkalupakkiin Juho lisää tavaraa. Sadun entinen valmentaja Jussi Mäkelä on tehnyt perustyön. 

Ihan sama kun minä menin Lontooseen ja CJ alkoi minua valmentamaan. Petro ja minun ensimmäiset valmentajat olivat jo tehneet minusta nyrkkeilijän, mutta CJ toi uusia juttuja. Olen nyt koittanut ujutella Sadun nyrkkeilyyn sitä mitä olen saanut Lontoosta, Puolasta ja Italiasta, Juho sanoo. 

Juho Haapoja on Satu Lehtosen uusi valmentaja. SM-kisoissa huoltamassa myös Jussi Mäkelä.

Yhteiset harjoitukset ovat jo tuoneet uutta Sadun nyrkkeilyyn. Satu on aina saanut kuulla, että hänen pitäisi saada nyrkkeilyynsä enemmän malttia ja rytmitystä. Kukaan vaan ei ole osannut antaa keinoja siihen, miten se tehdään.

Heti ekat treenit Juhon kanssa, niin tajusin, että tätä se tarkoittaa.

Malttia on haettu otteluasennon kautta, karsimalla turhia liikkeitä pois. Juho kertoo esimerkin pistariharjoituksista.

Kun Satua pyysi lyömään, se tuli aina pienellä viiveellä. Pysähdys, jalkojen asettelu ja lyönti. Jos Toijalassa treenattiin, niin Härmään asti näki, että nyt lähtee.

Häjy mietiskeli, miten asia saataisiin korjattua. Lopulta jalat saatiin pysymään kanveesin pinnalla väistöjen avulla.

Olet aina jalkojen päällä, kun väistät. Sieltä saatiin paljon puhuttu maltti.

Matka jatkuu kohti uusi haasteita.


Teksti ja kuvat: Lotta Loikkanen





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti